50-luvulla Helsingin Eirassa syntyi venäläiseen
emigranttiperheeseen tyttö, jonka jo hyvin tiedämme
nimeltä. Tämä tyttö varttui Elviksen tahtiin,
kunnes hieman isommaksi vartuttuaan alkoi kierrellä Suomea silloin
kiertäneissä "Rock Show"-ryhmissä.
Vuonna 1971 Muska
julkaisi oman singlen "Kirjoita Postikorttiin", joka nousi
välittömästi hitiksi. Vuonna 1973 ilmestyi albumi,
"Krokotiili Rock", joka varmisti Muskan aseman rokkinaisten
kärjessä.
1974 -vuonna Muska
osallistui Suomen Euroviisukarsintoihin Ykän kanssa kappaleella
"Senhän Sanoo Järkikin" ja vuonna 1979 Euroviisu-karsintoihin
Kirkan ja Annan kanssa laulaen kappaleen "Aikuiset Anteeksi Antaa".
Vuonna 1990 Syksyn Sävel -kilpailussa kuultiin häneltä
kappale "Pidä Kii" ja vuonna 1993 samoisissa kisoissa kappale
"Pienet Suuret Pojat". Vuonna 2001 julkaistiin albumi "Paha Silmä"
ja 2005 uusin albumi "Anna mulle aikaa".
70-luvulla Muska toimi
laulamisen ohella myös promoottorina ja on tuonut Suomeen
ensimmäistä kertaa esiintymään mm. Baccaran, Crazy
Cavanin, Iggy Popin, Motorheadin jne. Euroopan kiertueita hän
järjesti mm. Albert Kingille, Albert Collinsille, Stay Ray
Vaughanille ja monille muille maailmantähdille.
Muska kiertää ahkerasti maata orkesterinsa kanssa ja
hänen tulkintojaan voi kuulla myös monilla
kokoelmalevyillä. Vierivä kivi ei sammaloidu, varsinkaan kun
jyrättävää vielä riittää!
MUSKALTA ON MYÖS ILMESTYNYT TUPLA-KOKOELMA CD
"KROKOTIILIROCKISTA
KAIPUUSEEN -
32 PIENTÄ JA SUURTA HITTIÄ 1971-2007"
LEVY ON MAHTAVA LÄPILEIKKAUS SUOMEN ENSIMMÄISEN NAISROKKARIN
URASTA. MUKANA TUTTUJEN BIISIEN LISÄKSI UUDET KAPPALEET "KAIPUU"
JA "JÄÄ" SEKÄ DUETTO KIRKAN KANSSA "KATSOMME
TÄHTIÄ"
|